OLTIIN, KÄYTIIN JA NÄHTIIN

No, nyt on käyty Vancouverissa. Hypättiin aamupäivällä bussiin ja hurruutettiin kaupunkiin. Se oliki halapaa kyytiä. Meiltä kolmelta se maksoi yhteensä 3,85$ Oishan se oikeasti ollu vitosen kalliimpi, mutta kun tyhymät turistit oli varautunut paperirahalla ja kuskille kelpas vain kolikot. Kuski sano, että lyö seteli taskuun ja istu penkkiin! Fiksu mies.

Jäätiin Granvillen risteyksessä kyydistä ja käpyteltiin alas satamaan päin. Meillä ei ollu mitään suunnitelmia, niin sanoin, että käydään vaikka Gastownissa ja mennään siitä "näsineulan" kautta. Vancouver Lookoutin (näsineula) kohdalla Päpi oli jo menossa sisälle, kun me sanottiin, että -"Ei me olla sinne menossa!". Siltä oli mennyt ihan ohi kovalevyn, vaikka siitä oli mainittu jo monesti. On nähty niin paljon ja kiikuttu vaikka missä korkeuksissa, niin ei kiinnostanu pätkeekään koko tatti. Sisar Pee oli kuin ilman omenaa jäänyt, niin sanottiin, että ei muuta ku torniin vaan. Kyllä me ootetaan! Ei se ensin siitä oikein heti tointunu, mutta lopulta rohkaistu ja pyörähti kannoillaan. Me luvattiin Hilin kans oottaa Victory Squaren puistossa.

Niinhän se oli hurauttanu seniorilipulla torniin ja näpsiny tarvittavat kuvat. Me läsötettiin puistossa nurmikolla ja laskettiin narkkareita. Oli vaikka minkälaista ituhippiä siinä huudeilla. Yritettiin arvuutella sukupuolia ja muita suuntauksia. Olihan siinä koposperäsille monenlaista pössyttelijää samassa kuvassa.

Päpin tultua, yritettiin Gastowniin. Eihän siitä mitään tullut. Siellä oli kodittomia poikittain, joku veti viivaa ikkunalaudalta ja paikotellen leijaili vahva ureanhaju. On kaupunki "vähän" muuttunut yhdeksässä vuodessa. Eikä varmaan pienin tekijä ole kannabiksen vapauttaminen.

Käytiin syömässä, teputeltiin enemmän ihmisten ilmoille ja poikettiin muutamaan kauppaan. Rupes kuitenki tuntumaan, että vois olla mieluummin uimassa. Kerättiin kolikot yhteen ja hypättiin ensimmäiseen bussiin. Päpi tiputti vielä viimeistä kahvimukillista, kun me oltiin jo altaassa. Vieläki pitää kehua tätä meidän hotellia. Tämä on niin rauhallinen ja mukava.

Illalla keräännyttiin voortiin ja ajoin sinne hautausmaalle. Oli ihan tyhymä hautuumaa! Ei yhtään hautakiveä, pelkästään laattoja maassa. Ei kiinnostanu edes lukea niitä. Niinpä kuvasinki niitä puita, mitä siellä kasvoi. Oli kyllä taas kummallisia...

Tullessa ajettiin vielä Tim Hortonsin kautta ja koppasin sieltä vähän iltapalaa. Hotellille kun päästiin, mentiin taas uimaan! Päpi jäi vellomaan matkalaukkuja ja me polskittiin. Uitiin ainakin tunti.
Viimeiset kuntoilut sisar Hoo teki vielä huoneessa. Huomas nimittäin, että muutama sata askelta puuttuu päivän 10000 askeleen tavoitteesta. Ei sitä nauramatta kahtonu, ku se yökkäri päällä viuhto ulko-ovelta vessanovelle, sänkyjen väliin ja takas ovelle. Vaan tonnit tuli täyteen! Melekonen satatonnari tuo meijän Hilikka!

Aamulla kello soi 07:45. Käydään aamupalalla ja lähdetään kohti etelää. Meillä on luvissa rajanylitys ja 260 kilometrin siirtymä Seattleen. Seittemältä illalla pitäis olla jo baseball-ottelussa. Katotaan nyt mitä se keli sitten lupaa. Täällä pitäis sataa, kun lähdetään. Jos Seattlessakin sataa, keksitään muuta viihdykettä.

Katotaanpas oonko niin virkku, että vielä kirjoitan. Luultavasti torstaina aamupäivällä siihen ois aikaa. Noh, näkkyypähän...