KOLME PIENTÄ ANKKAA LÄHTI LEIKKIMÄÄN, VUORTEN TAAKSE KAUAS POIS...

Terve taas! Täällä sitä ollaan Kanadassa, riskinä ja hyvinvoivana! Meillä on ollut pieniä häiriöitä kansainvälisessä kuvayhteydessä, mutta nyt ne on toivottavasti selätetty. Niin paljon on kuitenkin tapahtunut torstaiaamun jälkeen, että ei kannata ihan vessareissulla ruveta tätä blogia lukemaan. Saattaa muuten siunaantua peräpukamat...


TORSTAI (Seattle, WA - Kelowna, BC)

Seattlesta startattiin torstaina aamupäivällä ja ensimmäinen tunti ajettiin ruuhkassa. Muuten matka sujui ihan suunnitelman mukaan. Ensimmäinen pysähdys tehtiin vasta Skykomish-nimisessä historiallisessa pikkukaupungissa. Lämpötila paukkui hellelukemissa, istuskeltiin jokivarressa ja nassutettiin jäätelöä. Se oli mutakakkujätskiä. Minä en oikein ymmärrä tätä jenkkien mutakakkuvouhotusta. Siinäki oli taas hyvä jäätelö pilattu sillä, että se näytti niinku ois pudonnu välillä kukkapenkkiin. Siinä vaiheessa Hiliki heräs, että "mistäs mutakakku on tehty?". Ei mahtanu olla ihan gluteeniton vaihtoehto.

Skyomishin jälkeen alkoi voortin tankissa käydä pyörre, kun noustiin ylös vuoristoon. Hetkessä lämpötila laski kymmenen astetta ja varjopaikoissa oli tienpientareilla vielä paksusti lunta.

Jossain vaiheessa satuttiin amerikkalaiseen alppikylään. Kylä oli nimeltään Leavenworth. Olihan kummallinen paikka. Kaikki rakennukset oli kuin suoraan keskieurooppalaisesta kylästä. Rakennusten seinissä oli maalauksia, joka paikassa kukkaistutuksia ja ihmisiä tungeksi ravintoloiden terasseilla. Pistäydyttiin muutamassa liikkeessä ihmettelemässä, ennen kuin taas jatkettiin matkaa.

Olihan siinä kylässä tietenkin myös joulukauppa. Kaupassa oli yksi huone pelkästään kristallikoristeille. Olihan pling-plingiä...

Matka jatkui, olihan alamäki! Lopulta saavuttiin laaksoon ja ajettiin Wenatcheen Walmartiin hankkimaan juomista ja muutamia muita tärkeitä hankintoja. Viinipulloista on ollut näillä reissuilla pelkästään harmia, niin päätin lopettaa. Ostin viiden litran hanapakkauksen. Loppu se korkkien kans tappelu! Ostin myös muistikorttiadapterin, niin myyjä kysyi, ollaanko me kreikkalaisia?!! Kerrottiin olevamme suomalaisia, niin hänkin sanoi olevansa vartti-suomalainen. Kyseli, näyttääkö hän samalta, kuin suomalaiset miehet. Epäili itse olevansa ehkä enemmän ranskalaisen näköinen. Myönneltiin vain. Hän vaikutti olevan onnellinen, kun näki kuulema nyt elämänsä ensimmäiset elävät suomalaiset.

Laaksossa lähdettiin seuraamaan Columbiajokea ylös pohjoiseen kohti Kanadan rajaa. Maisema laaksossa muuttui täysin Espanjaksi. Oli kuivia ruskeita vuoria, vehreitä viinitarhoja, omenapuita ja melko varmasti niitä kannabispeltoja. Hedelmätarhoilla näytti työskentelevän pääasiassa lava-auton röttelöillä ajavia latinomiehiä, tai ainakin me kuviteltiin sinne Juan Bablo, Jesus ja Hernando.

Ylempänä jokivarsi vaikutti olevan intiaanireservaattialueita. Asumukset ei ollut mitenkään silmää hiveleviä ja kasinoita oli valtatien varrella. Chelanissa oli mukava levähdysalue ja siinä vieressä iso lohiporras. Alueella esiteltiin historiaa ja nykypäivää. Olipa siellä näytillä myös alueelta löydettyjä luolamaalauksia. Täytyy todeta, että ei oo ihminen muuttanu luontoaan. Pahasti saman näkösiä piirustuksia löytyy tänä päivänä Koposperältä maitomökin seinästä.

Osoyoosin rajanylityspaikalle saavuttiin illalla kahdeksan aikaan. Se oli, niinku ois käyny Porvoossa mäkkärin autokaistalla. Kyllästyneen oloinen jannu kahteli meidän passit, kyseli mihin mennään, miks mennään, milloin tullaan pois, mistä lennetään pois, milloin häivytään, pyöritteli silmiään ja huitaisi meidät menemään. - Kanadaan tultiin, naps ja kops!

Ajelin reippaana ja onnellisena läpi pienen kylän. Navigaattori pimputti! Minä tuskailin, että "mikä sitä tuota nyt riivaa?!!" Ajoin vielä vähän alinopeuttakin! Muutaman kilometrin päästä tajusin, että mehän ollaan Kanadassa ja on taas kilometrit! Ajoin siis kylän läpi kuudenkympin alueella yhdeksää kymppiä. Eikai se ollu kumma, että navigaattori vähä pimputti.

Pentictonissa kurvattiin mäkkäriin syömään. Ihan vaan huomioksi, Viisikon seikkailuissa ei oltu syöty aamupalan ja mutakakkujäätelön jälkeen mitään! Samalla piti myös voorti tankata. Voortin tankkaus maksoi 77CAD, eli 51€. Saman pysähdyksen aikana tuli pimeä.

Pimeässä ajeltiin Okanaganjärven rantaa ylös kohti Kelownaa. Vaikkakin Hili epäili meidän kiertävän samaa järveä ympäri, kun aina tasaisin välein näkyi samanlaiset kaupungin valot järven takaa. 23:30 saavuttiin majapaikkaan. Voitte uskoa, että ei enää siinä vaiheessa kiinnostanu kirjottaa blogia.


PERJANTAI (Kelowna, BC - Canmore, AB)

Meillä ei ollut Kelownan hotellissa aamupalaa, niin purastiin vain vähän omia eväitä ja hypättiin taas autoon. Tai eihän se meidän majoitus ihan Kelownassa ollut, vaan 20km siitä pohjoiseen, Winfieldissä. Oli muuten sinnekin joku suomalainen joskus eksynyt, koska huomasin hotellin respan seinäkalenterissa jonkun, olikohan Greg Niemisen puhelinnumeron.

Lake Country oli kaunista seutua ja ilmahan oli taas mitä mainioin. Vernonin läpi ajettaessa Päpi huomasi suomenlipun. Piti oikein palata takaisin. Keskustassa oli erään rakennuksen seinään maalattu hiihtäjä. Ilmeisesti joku arvokisakävijä, kun takana näkyi lippurivistö, jossa suomenlippukin oli.

Trans-Canada Highway 1:lle liityttiin Sicamousin kohdalla ja samalla koukattiin Tim Hortonsilta kahvit. Kahvilan pihasta lähdettäessä bongattiin taas tutun näköinen kyltti...

Ykköstietä huruuteltiin itään ja ihasteltiin maisemia. Liikenne oli vähäistä, mutta joitakin tietöitä oli aina välillä. Pitihän pirkkojen käydä välillä varpaansakin kastelemassa.

Vähän ennen Rogers Passia me Hilin kans huudettiin yhtäaikaa - KARHU! Varmasti oli karhu! Makas lumihangessa! Oli se karhu! Kiireesti auto ympäri ja takaisin! No, olihan se....

Siellä se köllötti n. 70-80m tiestä sivussa, ihan avoimella paikalla. Ilmeisesti kuumuus vaivasi, kun oli lumihankeen ihtesä hilannu. Otettiin aikamme siitä kuvia ja sitten ruvettiin sitä herättelemään. Epäiltiin jo, että kuollut se on, mutta käänsihän se lopulta päätänsä. Aikamme kun huudeltiin ja laulettiin, niin käänsi meille selkänsä. - Meleko märänny yksilö.

Jätettiin karhu köllöttämään ja jatkettiin matkaa. Kohta tulikin taas tietyö ja meidät ohjattiin sivuun odottamaan. Kyseessä oli vaatimaton kahden tunnin viivästys. Rogers Passissa tehtiin räjäytyksiä ja kaikki liikenne pysäytettiin. Siinäpä meillä oli aikaa paistatella päivää, kun aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja mittari näytti +25C.

Lopulta pysäytys kesti vain vähän vajaan tunnin. Jatkettiin matkaa ja myöhemmin, ennen Goldeniin saapumista pysähdyttiin taas tietyön vuoksi. Yhtäkkiä huomattiin, kun metsästä, tai metsikön takaa ilmestyi metsäniitylle hevosia. Zoomailin niitä kameralla, mutta en nähnyt "laitumen" ympärillä minkäänlaista aitaa. Hyvällä tuurilla ne saattoivat olla osa Kalliovuorten villihevoslaumaa... tai sitten ei. Kuvasinpas ne kuitenkin. (Tuo kuvassa näkyvä lanka on puhelin-/sähköpaalun lanka)

Saavuttiin Goldeniin syömään. Aamulla oltiin jo sovittu, että nyt ei vänytetä syöntiä myöhäseen. Syödään hyvä lounas jossain, kun ei oltu syöty oikeaa aamupalaa. Se meidän hyvä lounas oli puoli viideltä iltapäivällä.

Goldenista Canmoreen ajeltiin ilta-auringossa ja ihailtiin maisemia - kuinkas muuten. Monenlaisista eläimistä meitä varoiteltiin ja jossain vaiheessa nähtiinkin ensimmäiset paksusarvilampaat.

Näiden jälkeen nähtiin vielä oikein isoja kippurasarvisia paksusarvilampaita, mutta siinä ei ollut mahdollisuutta pysähtyä kuvaamaan. Jossain ennen Banffia nähtiin taas karhu. Se löntysteli tien vieressä riista-aidan takana. Pysähdyttiin kuvaamaan, mutta minulla oli jo akku niin finaalissa, että ei ollut mahdollisuutta saada kunnon kuvaa. Samalla aukealla karhun kanssa nähtiin myös kaksi valkohäntäpeuraa. Jatkettiin matkaa. Ehkä kilometrin päästä huomattiin kolmas karhu joka löntysteli rautatietä pitkin. Siinä vaiheessa ei enää edes hidastettu. Tuumattiin vain, että onhan nuita jo nähty...

Banffin ja Canmoren välissä nähtiin ensimmäiset wapitit. Ensimmäinen kuvattiin, mutta sitten niitä alkoi olla joka mutkassa, niin eipä taas kauheesti jaksanu kiinnostaa. Hilikin kuvas hotellin vieressä Esson pihalla pari elukkaa. Näyttävät kuuluvan kalustoon.

Lisäksi täällä näkyy olevan jotain mini-kaneja. Niitä on kaiken värisiä. Tai, ei nyt ihan kaiken värisiä. Me on nähty ainakin valkoisia, mustia ja beessin värisiä.

Tänne Canmoren hotellille tultiin joskus yhdeksän aikaan illalla. Virittelin koneet tulille, aloin valitsemaan kuvia blogiin ja sitten katkesi nettiyhteys. Kohta huomattiin, että se katkesi meiltä kaikilta, joka laitteesta. Siinä vaiheessa piti puhua rumia. Pirkot kävi pyykkäämässä meille ensimmäisen koneellisen pyykkiä ja minä tappelin yhteyksien kanssa. Jossain vaiheessa luovutin.


LAUANTAI (Banff)

Aamulla noustiin aikaisin. Tarkoitus oli kirjoittaa blogia. Eihän sitä nettiä ollut vieläkään. Aamupalalle mennessä kyselin respasta ja kuulin, että korjaajat on tulossa. Syötiin ja ajettiin Banffiin. Päätettiin mennä heti aamupäivällä Sulphur Mountain Gondolalla ylös vuorelle, kun keli oli taas niin aurinkoinen. Se olikin viisas ratkaisu. Ei ollut minkäänlaisia jonoja.

Varauduttiin kylmään ilmaan, mutta ylhäälläkin olikin ihan t-paitakelit. Kierreltiin näköalatasanteilla, istuskeltiin aurinkotuoleissa ja chillailtiin. Reilun parin tunnin kuluttua laskeuduttiin alas. Olihan se taas ihan näkemisen arvoinen paikka.

Ajettiin Banffin keskustaan ja siellä saatiinkin kiertää kauan, ennen kuin löydettiin parkkipaikka. Jalkauduttiin Banff Avenuen matkamuistomyymälöihin ja - oho! Siinä lipsahti taas melkein neljä tuntia. Tulipahan shoppailtua.

Paluumatkalla hotellille päätettiin tarkastaa Canmoren Nordic Centre, hiihtokeskus. Onpahan Seppälän Teron helepompi ens talvena tulla kisaamaan, ku me on tsekattu paikat valmiiks. Ei täällä nyt Mäkäräisenkään sormia palelis, vois huoletta ottaa napsuja, ku +26C näytti ampumastadionilla lämpötila.

Kurvattiin vielä ruokakaupan kautta. Otettiin vähän iltapalaa - ja jätskiä! Nyt on sitten illan aikana nykästy vaatimattomat 1,65 litraa Death by Chocolate-jäätelöä. Kyllä me taas jaksetaan nukkua.

Hyvää Äitienpäivää meijän Äitille ja kaikille muillekki samaa säätyä oleville! Canmore hiljenee yöpuulle ja jatkaa huomenna Kalliovuorten selkärankaa kohti Jasperin Kansallispuistoa.