SELKÄRANKAA, NIKAMA NIKAMALTA

Tänään meillä oli lyhyt siirtymä. Vain 388km. Ajettiin Icefield Parkwayta, eli Kanadan Kalliovuorten selkärankaa Banffista Jasperiin. Tätä tietä sanotaan yhdeksi maailman kauneimmista ja olihan se sitä. Tie kulkee todella lähellä vuoren rinteitä ja ylhäällä vuoristossa. Tiellä on koko matkan varoitukset lumi-, kivi- ja maanvyöryistä.

Hyvin pian vuoret muuttuivat lumisiksi ja tienpintareilla oli vielä paksut lumivallit. Aina tasaisin väliajoin pysähdyttiin kuvaamaan. Aurinko paistoi ja oli lämmin, vaikkakin Canmoresta lähdettäessä näytti, että saadaankohan sadetta. Nähtiinhän me päivän aikana yhteensä ehkä 23 sadepisaraa.

Hyvin pian meitä varoiteltiin myös karhusta. Eräs alue oli suljettu harmaakarhun takia. Puistossa suljetaan alue kaikelta liikkumiselta aina jos tiedetään, että alueella on karhupentue.

Puiston tie kulkee usean ikijäätikön kautta. Nythän kuitenkin näyttää, että jäätiköt on sulamassa. Otappa tuosta sitten selvää, menevätkö vai tulevatko. Jotkut tutkijathan väittävät, että jäätiköt ovat sulaneet aiemminkin näiden miljoonien vuosien aikana.

Matkalla kuvailtiin taas paksusarvilampaita. Tyypit oli vetämässä pari viivaa nenäänsä...

Jossain vaiheessa tie kulki mutkitellen vuorenrinnettä, eikä osalla matkaa ollut ollenkaan suojakaidetta. Hili ähkäisi takapenkiltä vaikean kuuloisesti, että pitäis pitää molemmat kädet ratissa. Kysyin, että eikai sitä vaan pelota? Tuumasi, että joutuu istumaan niin kierossa, kun oli vielä rotkon puolella. Koitin sanoa, että ei se taida auttaa, vaikka toisella perskannikalla koittaakin keventää kurveissa.

Sitten pidettiin taas kuvaussessio. Nämä molemmat yritti ottaa minusta kuvaa, mutta ei oikeen onnistunu. Niille pitää antaa vielä kunnon oppitunti. Vaikka edistyyhän ne. Hilikin oppi tänään zoomaamaan kameralla. 

Siinä rotkon reunalla seisoessa tuli mieleen eräs korealainen tyttö Sulphur Mountainin huipulla, joka takista päätellen kuului johonkin tanssiryhmään. Tyttö kuvautti itseään hyppäämällä ihan lengoksi taaksepäin, sillä tavalla, että kädet koskettivat melkein jalkoja seläntakana. Enhän minäkään huonommaksi jäänyt! Taidanki ottaa tuon ihan tavaramerkiksi, ku nuin hyvin kävi heti eka kerralla.

Jäätiköltä laskeuduttuamme nähtiin taas monenlaista vuorta, metsää ja maisemaa. Jokin ruoste näytti vaivaavan havupuita alempana Jasperin puolella. Se loi maisemaan välillä ihan ruskan sävyjä.

Jossain vaiheessa nähtiin ihan rehellinen hirvi. Ei keretty kuvata, eikä palattu takaisin. Tämän seuraavan elukan kohdalla kuitenkin jo kamera lauloi...

Tästä ensimmäisestä mustakarhusta, korkeintaan kilometrin päässä oli toinen syömässä tien vieressä.

Hyvillä mielin ajeltiin loppumatka Jasperiin. Siellä koluttiin muutama kauppa ja mentiin oikein oikeaan ravintolaan syömään äitienpäiväillallinen. Tilattiin taas lohta, - kuinkas muuten.

Jasperista meidän matka jatkui vielä 80km Hintoniin. Ilta oli komea, mutta matkalla ei nähty muuta kuin muutamia valkohäntäpeuroja ja pari wapitia.

Hotelli onkin minulle vanha tuttu. Oltiin täällä Annan ja Outin kans 2010. Täällä oli älyttömän hyvä vastaanotto. Heti annettiin pullovettä, respassa on koko ajan kahvitarjoilu. On muffinsseja, jugurttia, hedelmiä, poppareita... Pyykinpesu ei maksa mitään ja pesuaineetkin ois saanut talon puolesta. Nyt nuo kaks onkin pyykännyt oikein urakalla. Toiset vaatteet jopa toiseen kertaan. Koneiden tunnistamisessa on kuulemma vielä vähän haasteita. Pitänee lähteä kahtomaan, ennen kuin kolmas kierros starttaa...

Huomenna matka Alaskaan vasta oikein alkaa. Otetaan suunnaksi Grande Prairie ja jätetään Kalliovuoret taaksemme. Siirtymä vain 338km. Tuskin siinä mitään mullistavaa ehtii tapahtua.

Ps. Päpi johtaa tämän päivän askelissa päänmitalla. Tuli nimittäin heti alkumatkasta autosta ulos kierimällä. Kiire ku on!