DENALIN KUULUMISIA

Mullapa on jotaki semmosta, mitä teillä ei oo! Mulla on viinakaupan kanta-asiakaskortti! :) Koitappa Aino esittää, ku sulla on nyt vähän niinku jalaka oven välissä, että laittavat tämmösen kanta-asiakasohjelman meijänki Alkoon.

Käytiin nimittäin eilen aamulla tekemässä ruokaostoksia meidän mökkilomaa varten ja kassatäti alkoi tyrkyttää meille korttia. Täällä näkyy olevan semmonen malli, että kortin saa, kun sanoo kiitos. Ei tarvi täytellä kaavakkeita, eikä luovuttaa sähköpostiosoitteita. Otin kortin ja täti antoi alennuksen ostoksista. Samalla hän mainitsi, että alennusta saa myös heidän viereisestä viinakaupasta ja bensa-asemalta. En tapellu vastaan! Kävin sitten heti hakemassa vähän kahvimaitoa ja pihalla lurruutin voortin tankin täyteen. Pizzeriasta hain vielä pizzan mukaan ja oltiin valmiita vaihtamaan maisemaa.

Matka Denalin kansallispuiston laitamalle, Healyyn oli lyhyt (169km) ja mitäänsanomaton. Perillä meitä odotti varaamani mökkimajoitus. Nyt taas saa taputtaa! Tämä on ihan loistava!

Täällä on huomioitu ihan kaikki. Kahvia on riittävästi ja jopa postikortit odotti pöydällä. Passaa täällä nyt pollistella. Eilen syötiin vain pikaisesti se pizza ja pitkin hampain jätettiin mökki taaksemme, kun siirryttiin Denalin maisemia katselemaan. Keli oli aurinkoinen ja lämmin (+19C). Rymyttiin pari matkamuistomyymälää taas läpi ja sitten vaan pällisteltiin ulkona.

Ajelin kolmostietä takaisinpäin ja koukkasin aina levikkeelle kuvaamaan alla olevaa kanjonia. Eräälle levikkeelle oli vasta tehty laajennusosaa ja siihen oli ajettu kalliomursketta. Siellä pirkkoihin iski nyt se KULTAKUUME!

Varmaan kaks tuntia ne kulki takapuoli pystyssä, eikä nähny mitään muuta, kuin niitä kimmeltäviä hippuja sieltä murskeen seasta ja kivien kyljistä. Päpiki tako niinku sepän pajassa, ku se koitti saada kiviä halki. Löyty mummuille heleppo ja halapa harrastus. Minä istuskelin kivilohkareilla auringossa ja napsin kuvia.

Meillä oli meininki vaan pyörähtää siellä aurinkoisessa ulkoilmassa ja palata sitten siihen meidän ihananaan mökkiin. Suunniteltiin, että illalla lähdetään ajelemaan puiston tietä, jota pääsee omalla autolla vain 15 mailia. Jotenki se taas lipsahti ja huomattiin, että ei oo mitään järkeä enää ajaa välillä mökille. Ostettiin kahvit ja ryypiskeltiin ne kanjonin laidalla.

Kello oli puoli seitsemän illalla, kun kurvattiin Denali Park Roadille. Heti muutaman sadan metrin päästä oli hirviemä ja vasa syömässä tien laidassa.

Tie nousi yhä vain ylemmäs ja pian huomattiinkin autoja tien vieressä pysähtyneenä. Arvattiin, että siellä on varmaankin karhu. Ei kiirehditty, vaan kuvattiin ensin vielä tämä tielle poseraamaan tullut karibu.

Ja karhuhan siellä oli. Harmaakarhu nosteli kantoja ja tonki juuria. Ei ollut kiinnostunut näyttämään naamaansa meille kuvaajille. Silloin kuin nosti päätään, katseli enemmän toiseen suuntaan.

Jatkettiin matkaa  ja bongailtiin lisää karibuja. Jossain vaiheessa Hili huomasi varvikossa juoksevan hirven. Ilta-aurinko paistoi ja me köryytettiin melkein tyhjäkäynnillä eteen päin. Nyt osataan kuvitella, millaista Ainolla oli siellä safariajelulla. Vuoren rinteiltä oli mukava tähystellä alas laaksoon. Jossain näkyi nakkaavan pienen vesikuuronkin, mutta ei sattunut meidän kohdalle.

Tietä tuntui riittävän ja jossain vaiheessa se muuttui hiekkatieksi. Lopulta kun saavuttiin sinne, missä tie oli suljettu puomilla, huomattiin, että oltiin ajettu kolme tuntia.

Onneksi auton perästä löytyi sipsejä, rypäleitä, banaaneja ja juotavaa. Pidettiin ruokatauko ja palattiin takaisin. Paluumatka kestikin sitten vain vähän yli kaksi tuntia, kun ei tarvinnut enää kaikkia karibuja kuvata. Aurinkokin painui vuorten taa, niin alkoi olla jo vähän hämärä.

Kaukaunan Ritva kyseli, joko riekot raklattaa? Nähtiin palatessa vain tämä yksi, eikä tuo suutaan aukaissut. Purovarressa kauempana nähtiin vielä harmaakarhu tonkimassa rapakkoa, mutta se oli niin kaukana, ettei siitä oikein saanut kuvaa. Meillähän ei ole kiikareita mukana, mutta minulla on kamerassa 65x zoom, niin sillä voidaan aina tarkastaa kaikki epäilyttävät möhkäleet. Eräänkin kerran on tullut väitös, liikkuuko joku möykky vuoren rinteillä. 

Loppupätkällä kuvattiin vielä kuus hirveä, joista oli kaksi pientä punaista vasaa. Vasat koikkelehti tiellä, kun emä söi tien varrella. Minulla ei vaan enää riittänyt valovoima kamerassa kuvaamaan niitä. Lisäksi ne Alaskan kansalislinnut (sääsket) lykkäänty autoon, kun pidin ikkunaa auki.

Risteyksessä tarkastettiin trippimittari. Oltiin ajettu käännöspaikalta 30 mailia, eli noin 50 kilometriä! Ilmankos sitä tietä tuntui riittävän! Äitin sanoissa, "Hulluja ei tarvi kyntää, eikä kylyvää. Niitä kasvaa ihan itekseen!" Nyt kun oli vain kahden tunnin siirtymä, niin ajettiin sitte reilun viiden tunnin ja sadan kilometrin mehtäajelu! Mökillä oltiin vähän jälkeen puolen yön. Tämmäytettiin äykeät maitokahavit ja vakkauvuttiin maate. Kyllä meitä nukuttikin hyvin!

Tänään on puolipilvinen päivä ja melkoinen tuuli. On vaan vötkistelty mökissä. Kunhan saan tämän blogin taas julkaistua, niin kampean nuo päikkäreillä olevat mummut pystyyn ja lähetään jonnekin ajelemaan. Pitää katella jonkinlainen ruokapaikka. Saattaahan se olla, että ajetaan vielä iltamassa vähän puiston tietäkin. Tarkistin tänään vielä kartasta, niin käytiin illalla Teklanika Riverillä saakka. Epäilen, että päästiin käymään omalla autolla niin kaukana siksi, koska ensimmäinen bussireitti avataan vasta tänään. Uskoisin, että jätetään se reissu nyt väliin. Bussi kävisi vain 23 mailia kauempana, kuin me eilen.

Marita kyseli, että onko täällä oikeesti niin lämmin, että tarkenee hihattomissa paidoissa ja capreissa? - On. Banffissa Sulphurin huipulle noustessa otettiin hupparit mukaan, mutta ois pärjätty ilmankin. Jos menee pilveen ja tuulee, niin ei silloin viiti kauan ulkona pollistella, mutta mehän liikutaan autolla. Jos taas aurinko paistaa, se paistaa tosi lämpimästi. Meillä on ollut se yksi sade päivä. Sekin sattui sille taipaleelle, että ei menetetty mitään. Kaikilta osin on ollut käsittämättömän hyvä tuuri.

Ja sille joka kyseli minun sukkapyykistä, niin tottakai pirkot pyykkää mulle! Pitäähän niilläki joku virka olla. Lisäksi Päpi toimii henkilökohtasena hoitajana. Hieroo ja liimailee rakkolaastareita. Hili on kuittivastaava. Laskee, kuka on velkaa kenellekin ja pitää yllä rätinkiä nähdyistä eläimistä.

Nyt minä potkasen tuohon sängynpäätyyn ja me lähetään syömään! On muuten hulijakka sänky! Mulla ois video siitä, kun Hili suunnitteli yöllä sänkyyn könyämistä. Se kun seiso sängyn takana, eikä ollu minkäänlaisia portaita mistä kiivetä. Ei vaan tohi julkasta, se pian litsii mut!