EI OLLA YKSIN

Ei mitään raportoitavaa. Aamupäivällä käveltiin Rinssi Yrjön kylässä raskaaseen ulkoilmaan. Kaupungissa tuntui olevan sellutehdas, ellei useampia. Suunnattiin ostoskeskuskompleksiin ja etittiin samalla minulle tukkakauppaa. Minun tukka pursus jo yli äyräiden ja piti saada uus tukka. Löytyihän se lopulta yhdeltä ostarilta ja sain ajan kolmen vartin päähän. Varttuneemmat meni shoppailemaan ja minä parturiin, - niinku meillä sanotaan.

Uus kevyempi tukka päässä lähdettiin ysiseiskaa etelään. Maisemat oli taas mukavia. Karhukin nähtiin. Vuoret jäi vasemmalle ja kuljettiin kumpuilevassa maisemassa Fraserjokivartta ohi karja- ja hevostilojen. Myös sahateollisuutta näytti olevan tälläkin alueella paljon. Nyt päätettiin, että syödään ihmisten ajoissa, eikä aina liian myöhään. Niinpä kurvattiinkin jo Quesnelissä keskustaan ja siellä ensimmäiseen pihviravintolaan. Oli taas mukavan näköinen pieni kaupunki. 

Tultiin ravintolasta autoon ja mittari näytti +30C varjossa. Koko taivas oli pilvessä, mutta oli kuuma! (Huomaatteko, että meidän autolla on ajettu hiekkateitä? Vähän on sitä hiekkaa ja pölyä muistona Alaskasta asti!)
Tuntui ihan hullulta ajaa Cariboo Highwayta, kun koko matkan ajan oli asutusta. Peltoja, tiloja, pieniä kyliä, peltoja, sahoja, tiloja... Sitä ku on ajettu viimeviikot vähän enemmän "ei missään", niin meinaa tuntua oudolta tämä ihmispaljous. Alaska Hwy:n toisella puolikkaalla kun alkoi jo tuntea ne muutamat, jotka matkasivat samaan suuntaan. Puhumattakaan niistä Yukonin 350km:n taipaleista ilman ihmisasutusta, tai BC:n vuoriston verkkaisesta matkanteosta reservaatista toiseen. Nyt koko ajan meille lupailtiin hirviä ja "tiiroja" (peuroja), mutta ei me mitään nähty. Eikai nekään jaksa pomppia tämmösellä helteellä. Rekkoja ja karavaanareita kyllä riitti!

McLeese Lakella topattiin sen verran, että ihailtiin nättiä järvimaisemaa alkuillan auringossa. Suomesta löytyy kyllä sata samanlaista paikkaa ja vielä joku tusina komeampiakin.
Soda Creekin jälkeen huomattiin mainokset jostain historiallisesta intiaanikylästä. Laskeuduttiin hiekkatietä Fraserin rantaan katsastamaan se Xatsull. Sekin oli äkkiä nähty. Enemmän puhututti ne joen mahtavat rantatörmät ja se joki siellä jossain syvällä kanjonissa. Päpihän tietenki puhalsi heti sinne kanjonin reunalle. Sanoin, että en etes yritä ehtiä jos tiput. Toinen pirkko pysytteli tiukasti taas vöissä.

Vaan elähän mittää! Minähän huomasin palatessa, että siinä yhdessä pienessä ja vanhassa kyltissä luki "Williams Lk. 31". Tuumasin pirkoille, että tuon täytyy olla joku vanhatie. Kokkeillaanpa tarjota sitä voortille. Nämähän ei pannu vastaan.

Alkumatkan kapea hiekkatie kipusi ylös kanjonin laitaa ja arvanette, että takapenkillä kevennettiin kannikalla. Sitten tuli kuitenkin eteen isot peltoaavat kastelujärjestelmineen ja ainakin yksi iso ranch. Pari pienempääkin karjatilaa osui tien varteen. 

Johan se Hili huomas yhdellä pellolla peuran. Sieltä se kahteli meitä niin nätisti sarvet vielä nupullaan. Ei vain sen likaisen auton lasin läpi saanut oikein selvää kuvaa.

Myöhemmin jossain korkeammalla, kanjonin reunalla, tielle juoksi murmeli. Vaikkakin molemmat pirkot huusi ensin orava! Ja sitten Hili väitti sitä jo marakatiksikin. Se oli siis aika kaukana. Tämä kuva on zoomattu minun kameralla. Nytpä on sitten murmeli tällekin reissua nähty. Tarkemman lajimäärityksen jätän jollekin innokkaammalle. Murmeli, ku murmeli.

Yks haikaili etupenkillä, kun on niin paljon puita edessä, että ei näe kunnolla alas kuinka korkealla oikein ajetaan. Takapenkiltä tiuskaistiin semmonen hyvin "Hellimäinen" vastaus, että piti tosissaan skarpata, että ei verisuoni katkennu päästä. Sille ei voinu olla nauramatta. Jossain vaiheessa myöhemmin vilkaisin peiliin ja oli pakko yrittää ottaa kuva olan yli. Enää ei kannikalla keventäminen riittänyt!

Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tie toi onnellisesti meidät Williams Lakeen ja tästä jatketaan aamulla Whistleriin. Whistlerissä meillä on hotellilla ulkouima-altaat ja muut mukavuudet. Luulenpa, että vietän vapaan viikonlopun ja nautin vähän auringosta. Jospa kirjoittelen vasta sunnuntai-iltana seuraavan kerran. Se nyt vaan on tosiasia, että viikon päästä tähän aikaan istutaan lentokoneessa matkalla Amsterdamiin. Pakko tankata aurinkoenergiaa vielä ku voi!