JONOTTAMALLA SEATTLEEN

Seattlessa ollaan! Ja nyt on takana kymmenen tunnin unet. Valtakunnassa kaikki hyvin.

Tiistaina startattiin Mäntsälästä klo 04:18, kun hovikuljettaja Jarders vei meidät kentälle. Lähtöselvityksessä saatiin puhuttua meidät vierekkäisille paikoille molemmille lennoille.

Ensimmäinen pätkä lennettiin KLM:llä Amsterdamiin. Sitä kautta ei oltukaan ennen lennetty. Reilut kaksi tuntia kestävällä lennolla ei ihmeitä tapahtunut. Saatiinpahan kuitenkin katsella koneesta Amsterdamin kanavia ja peltoja. Keli siellä vaikutti vähän sateiselta.

Schipholin kentällä vaihtoaikaa oli melkein kaksi tuntia. Käpsyteltiin rauhassa seuraavalle lähtöportille, joka oli tietenkin ihan toisessa siivessä ja sielläkin ihan viimeinen lähtöportti. Kotimatkalla sitten varmaankin juostaan, kun vaihtoaikaa on tasan tunti. Jos keretään silloin koneeseen, niin laukut ei varmaankaan ehdi. Löydettiin portille ja siinä vaiheessa, kun meidän mullilaumaa alettiin ottamaan koneeseen, minut vedettiin sivuun. Ensiksi tehtiin normaalit "pyyhkäisytestit" käsistä ja taskunsuista. Eikös mitään, - kone hälyytti! Luin kyllä siitä näytöltä, mistä aineesta oli kyse, mutta en millään muista sitä lyhennettä enää. Kokaiini se ei kumminkaan ollut, eikä TNT. Sitten auottiinkin laukut ja pyyhittiin läppärit, puhelimet, sukat, kengät... Mikään liuska ei kuitenkaan hälyyttänyt enää uudelleen. Hilkka vedettiin myös sivuun ja pestiin siltäkin kädet.

Amsterdamista Seattleen operoiva lentoyhtiö oli Delta. Se oli ihan paras lentoyhtiö millä minä olen lentänyt. Matkustajanäytössä näkyi reitti ja näyttö kertoi myös matkan pituuden. Minä ilmeisesti vähän huokailin lentomatkan pituutta (7832km), niin Hili sanoi, että sehän on paljon vähemmän, kuin me aiotaan ajaa autolla.

Oltiin mukamas väsyneita ja suunniteltiin heti nukkumista, mutta päätettiin odottaa ensin ruoka. Sieltä tuotiinkin meille kahvit, piparit, juustotyynyjä, viiniä jne. Kohta huomattiin, että nyt on jo tunti lennetty. Sitten tuli ruoka ja se oli hyväääää! Ihan kaikki mikä tarjottimella oli, oli hyvänmakuista. Syötiin kanaa ja perunamuusia, salaattia, juustopatonkia ja jälkkäriksi tuplasuklaa-merisuola-caramel vanukkaat. - Namsk! Siihen kun napsutteli vielä lasin punkkua, niin sai vaan ootella unta. Noh, enemmän odotteluksi se jäikin. Olisinko kaiken kaikkiaan vajaan tunnin nukkunut koko lennolla. Eikä nuo varttuneemmat pirkot sen kummemmin. Hili tuskin yhtään ja Päpi vähän enemmän.

Onneksi koneissa on nykyään kaikki viihdykkeet. On leffat, sarjat, radiot ja pelit. Löytyihän sieltä Hilille sudoku ja Päpille eräänlainen pallopeli. Nettiä ei ostettu, mutta ilmaiseen wifiin kuului Whats Appin käyttö, niin sillä sitten viestiteltiin tutuille. Oikeastaan koko matkan ois saanut syödä jotakin. Koneen takaosassa oli tarjolla pientä naposteltavaa, crackereita ja kit-kat suklaata. Ei päässyt nälkä yllättämään. Lennolla oli myös suomalaispariskunta, jota Hili ja Päpi kerkes tietenkin puhutella.

Ennen saapumista Seattleen meille tarjoiltiin vielä pizzaa, croisantteja ja JÄÄTELÖÄ! Täytyy kyllä todeta, että kyllä jenkit osaa tämän homman!

Koneesta päästyämme meidät ohjattiin jonon päähän. Sitä jonoa sitten riittikin! Yritin välillä kuikkia missä tämän käärmeen pää on, mutta ei toivoakaan, että sitä olis näkynyt. Suomalaispariskunta oli meitä muutaman askeleen edellä, niin voitiin aina mutkissa jutella. Yhdessä päiviteltiin tilannetta. Lopulta virkailija tuli kyselemään, kenellä on ESTA ja on aiemmin ollut USA:ssa voi siirtyä automaatille passintarkastukseen. JIHAA! Siirryttiin mielellämme. Automaatti oli ihmeen helppokäyttöinen. Sieltä meidät ohjattiinkin toiseen jonoon. Siinä me sitten taas suomalaispariskunnan kanssa jonotettiin. Kun alettiin olla lähellä tarkastuskoppeja, meidät vedettiin sivuun ja vietiin toiseen jonoon. Taas jonotettiin. Kun lopulta päästiin virkailijan puheille, se meni ihan mukavasti. Se jamppa pyöritteli tietenkin vähän päätään, kun kerrottiin, että ollaan menossa Alaskaan. Sanoi, -"Saanko kysyä, kenen idea se oli?". Noh, arvasi kyllä vastauksen. Kysyi myös moniko ajaa. Arvasi myös kuka, kun kerrottiin, että yksi ajaa. Hän ei muistanut olisiko koskaan kukaan halunnut ajaa Seattlesta Alaskaan. Seattlesta Vegasiin ajajia kylläkin tuntui riittävän. 

Lopulta päästiin laukkuhihnalle ja vessaan. Huokaistiin, että nyt vain autovuokraamoon ja menoks! Mutta ei. Meidän piti vielä jonottaa yhteen passintarkastukseen. Siellä meiltä kerättiin pois ne automaatin sylkäisemät kupongit. Kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut meidän maahantulokaavakkeista. Ne on vieläkin minun laukussa. Kuljettiin opasteiden mukaan pääterminaalia kohti ja saavuttiin pieneen aulaan, jossa oli vain suljettuja ovia. Silloin minä hokasin! Minähän olen ollut täällä ennenkin! Sanoin, että kohta nuo ovet aukeaa ja siihen tulee juna. Astutaan vain junaan ja annetaan junan viedä. Näin kävi. 2010 ensimmäisellä pidemmällä Kanadan matkalla meillä oli Annan ja Outin kanssa vaihto Seattlessa. Silloinkin matkustettiin junalla lähtöportille.

Suomalaispariskuntaa oli vastassa se "pieni pyörremyrsky" (lapsenlapsi). Toivoteltiin taas - ties kuinka monetta kertaa - hyvät matkat, kun me jatkettiin vuokraamoon.

Seattlessa on autovuokraamot pari kilometriä kentältä ja vuokraamoon kuljettaa shuttlebus. Päräytettiin vuokraamoon ja tietenkin ne taas alkoi kauppaamaan mulle parempaa ja isompaa autoa. Meidän ennakkoon vuokraama auto oli joku SUV Nissan, mutta nyt me sitten taas ajellaan voortilla. Ford Explorer on varmaankin sopiva auto meidän reissulle. Ainakin on tilaa!

Ajeltiin lentokenttähotelliin, kirjauduttiin sisään ja lähettiin liikenteeseen. Siinä vaiheessa oltiin valvottu jo melkein vuorokausi, mutta täällä kello oli vasta kolme iltapäivällä. Googlasin Westfield Mallin osoitteen ja työnnettiin voortin keula Interstate vitoselle. Ostoskeskus oli vain kuuden kilometrin päässä. Eihän siitä meidän shoppailusta mitään tullut. Pää ei toiminut yhtään ja tuntui, kuin ois ollut laivassa. Luovutettiin melko pian ja siirryttiin ruoka-alueelle. Tilattiin isot Cesarsalaatit Alaskan lohella. Mahat pömpöllään kuljettiin takaisin autolle ja kurvailtiin hotellille. Matkalla topattiin sen verran, että näpättiin kännykällä kuva Mt Rainierista (tulivuori). Hili jäi siksi aikaa autoon ja kerkes jo käydä unessa. Ei meidän muidenkaan tarvinnut keppuroida unta odottaessa. Kymmenen tuntia nukuttiin ja noustiin paikallista aikaa puoli kuudelta ylös. 

Nyt on jo käyty aamiaisella. Kunhan minä saan tämän blogin julkaistua, niin lähdetään Seattleen tutustumaan. Otinkin tuosta aulasta erilaisia esitteitä, niin voidaan suunnitella päivän ohjelmaa...

Yritän jaksaa kirjoittaa teille myös jotain illalla. Huomennahan me suunnataankin jo sitten kohti vuoria ja Kanadaa!