LIHHAA LIIKEKANNALLA

Hengissä ollaan! Sijainti on Watson Lake, Yukon. Saavuttiin tänne illalla vasta kahdeksan jälkeen, niin en jaksanut tapella enää blogin kanssa. Kaikki ruokapaikat oli jo kiinni, mutta ihan hyvin nukutti suklaalla ja punkullakin. Meillä oli nyt ensimmäinen mökkimajoitus. Todella siisti ja puhdas mökki, kaikilla mukavuuksilla. Aaamupalakin saatiin suoraan pannulta, vartavasten meille tehtynä. Ollaan nimittäin ainoat asiakkaat. Mutta, muistellaanpas vähän eilistä...

Fort Nelsonista lähdettiin tankki täynnä jatkamaan Alaska Highwayta eteenpäin. Jo parin kilometrin päässä nähtiin ensimmäiset karhut. Tien varrella kasvaa nyt uutta tuoretta ruohoa ja se näyttää houkuttavan mustakarhuja. Varoitusmerkkejä oli myös peuroista ja ylös vuorille noustessa meitä muistuteltiin taas paksusarvilampaistakin. Nähtiin muistaakseni alkumatkasta seitsemän mustakarhua ja muutamia peuroja.

Paikallinen bensis

Laitan teille myöhemmin yhden videon, jota klikkaamalla saatte saman kyydin, kuin mekin. Täällä mökissä on niin hidas yhteys, että en saanut sitä ladattua.

Nähtiin taas matkalla oikea hirvi ja tietenkin niitä vapiteja. Jossain korkealla vuorenrinteillä näkyi paksusarvilampaita. Sanoinkin, että täällä ollaan kuin ympärivuorokautisella (tai VUORIkautisella) mehtäajelulla. Ainakin meidän suku ja Valistuksen väki tietää mistä puhun.

Yksi järvi nähtiin, mikä oli vielä kokonaan jäässä. Muut olivat jo lähes kokonaan auki. Tietenkin meidän piti välillä käydä loromassa niissä kristallin kirkkaissa ja jäätävän kylmissä vesissä.

Maisemat vaihtelivat. Välillä oli jäätävän sinistä, välillä tumman vihreää. Jossain kauempana nähtiin taas satavan. Meidänkin lasiin tuli muutamia pisaroita, mutta ei sitä oikein voi sateeksi sanoa.

Taas nähtiin porojakin, siis niitä karibuja. Lisäksi bongattiin meille uus vuohilaji. Vielä ei oo googlattu niille nimeä. Tunnistetaan kunhan keretään.

Pysähdyttiin Toad Riverillä kahville. Olihan taas näkemisen arvoinen paikka. Pienen kahvilan kattoon oli naulattu tuhansia lippalakkeja. Harmi, että meillä ei ollu edes Ruuskan lippistä, niin ois voitu kantaa kortemme kekoon. 

Toinen pysähdys tehtiin myöhemmin Muncho Lakella. Se vasta olikin hieno paikka! Iso hirsirakennus, jossa kaikki sisäkoristeet ja taideteokset oli käsintehtyjä. Tilattiin pientä purtavaa ja sitä odotellessa ihasteltiin paikkaa.

Muncho Laken jälkeen nähtiin jo kauan kaivattu kyltti. Meille lupailtiin biisoneita! 

Olin puhunut pirkoille, että Alaskassa ja Yukonissa voidaan nähdä myös biisoneita. Heti varoituskyltin jälkeen alkoi näkymään biisoninpaskaa. - Ja sitä riitti! Niitetyt tienpientareet näytti siltä, kuin siellä asuisi mahdottoman iso myyrälauma. Isoja ruskeita kekoja oli vieri vieressä...

Jouduttiin kuitenkin ajamaan muutama kilometri, kun ne kasantekijät nähtiin. Voi sitä riemua!

Näiden ensimmäisten möhkäleiden jälkeen nähtiin vielä muutamia ennen Liard Riveriä. Liard Riverillä meillä olikin seuraava stoppi, kun mentiin ui-maaaaaaaaaann!

Liard River Hot Springs on yksi luonnonmukaisimmista kuumista lähteistä Brittiläisessä Kolumbiassa. Olihan se kokemus. Parkkipaikalta käveltiin 700 metriä haisevaa rämettä, suota ja korpikuusikkoa lähteille. Tokihan sinne oli tehty hyvät kävelykäytävät. Perillä oli pukukopit ja isot altaat vaalean turkoosin väristä vettä. Altaissa oli kuumempia ja kylmempiä kohtia, mutta toisen päädyn tosi kuuma alue oli mulle liikaa. Ei niinkään veden vuoksi, mutta sen hajun! Se oli semmonen kananmunapierulatinki, että alkoi okkettamaan. Pulikoinnin jälkeen huomattiin, että minun ja Päpin hopeakorut oli muuttuneet koboltin sinisiksi ja tänään ne näyttää jo melkein myrkyn vihreiltä. Onneks ei sukellettu! Voi vaan arvailla, minkä väriset päät meillä ois ollut sen uintireissun jälkeen.

Kuumilta lähteiltä lähdettäessä nähtiin sitten se oikea biisonilauma. Laskettiin niitä olevan siinä 57 päätä. Mukana oli myös paljon ihan pieniä vasikoita. 

Loppumatka Watson Lakeen yritettiin ajaa vähillä pysähdyksillä. Toivoton yritys. Mustakarhuja näkyi tämän tästä. Kun pysähdyttiin yhtä kuvaamaan, nähtiin jo toinen kauempana. Hilkka piti tukkimiehen kirjanpitoa ja huokaili, että ois ees muutama kilometri hiljasta, niin kerettäis ennen pimeää perille. Kerettiinhän me, vaikka ois saatu useampikin karhu kyytiläiseksi, jos vaan ois otettu. Näki kyllä, että niitä on autoista ruokittu, vaikka se on kiellettyä. Jotku yksilöt käveli vaan päättäväisesti suoraan, kuonoaan nuuskutellen kohti avointa ikkunaa.

Biisonien jäljet oli näkyvissä ihan Yukonin osavaltion rajalle saakka. Sitten tienvarret muuttuivat hoitamattomiksi ja bongaukset väheni. Kerettiin ennen pimeää perille.

Päivän kokonaissaldo oli 23 mustakarhua, 104 biisonia, neljä vuohta, neljä karibua, yksi hirvi ja useita vapiteja, paksusarvilampaita ja peuroja. Tänään siirrytään vain 438km Whitehorseen. Yhtään ei tiedetä mitä ootetaan. Todennäköisesti kuitenkin mukavia maisemia...

Ps. Me on tässä ihimetelty, että mitä se Reke meinaa, ku ei puhu meille mitään?! Ja moni muu vakituinen lukija. Hili lukkee joka päivä netistä monen kunnan kirkolliset, niin tiijetään, että hengissä ootte. Koittakaapa aktivoitua, tai minä äkkäyvyn ja paan tämän blogin lukkoon, että sen näkee vain rekisteröityneet lukijat. Ei se käy kipiää, vaikka meille vähän kirjottaaki...